Huopanankosken sumarireissu 2006

Huopanankoskelle lähdettäessä oli odotukset korkealla. Ennen matkaa olin lukenut POKA:n raportteja aikaisemmilta Huopankosken-reissuilta ja selvää oli, että useampia mittakaloja oli seurueelta odotettavissa. Eikä ainakaan haittana ollut, että Ari-Heikki sitoi minulle sarjan hänen suosikkisumariperhojaan. Meidän autollinen koostui POKA:n tuoreemmasta polvesta, joista minä, Perttu ja Ville K. olimme ensikertalaisia. Juha oli jo yhden reissun kokeneempi ja osasi kertoa meille erinomaisia vinkkejä tulevasta kohottaen tunnelmaa entisestään.

Ensimmäinen kalastuspäivä valkeni räntä/lumisateisena ja lämpötilakin oli vain hieman nollan yläpuolella. Keli ei ollut mitä mainioin sumarikalastukseen. Itse aloitin kalastuksen varmaan viimeisenä koko porukasta. Lähdin kalastamaan jokea niskalta alaspäin. Ensimmäinen katse joelle ja melkein sydän pysähtyi, kun huomasin "tuikin" niskalla. Salamana olin vedessä heittämässä ensimmäistä heittoa, kunnes tein toisen "tuikin" perusteella lajitunnistuksen: joen yllä kulki sähkölanka, jonka päältä sulava lumi tippui jokeen muodostaen tuikin näköisen renkaan. Siinä sitten itselleni naurahtaen aloitin kalastuksen, kokeilemalla uusien sumaripintureiden kelluvuutta. Kuten Ari-Heikki oli kehunut pinturi toimi erinomaisesti sidonnan helppouteen suhteutettuna. Ensimmäinen tunti meni oikeastaan yksin kalastaen ja ihmetellessä talvikalastuksen uutta ulottuvuutta. Kuvailin kauniita maisemia ja muutamia lumen pinnalla tepastelevia sumareita. Enpä ollut noitakaan koskaan nähnyt tai ainakaan huomioinut.

Aikani ihmeteltyäni aloin miettiä, että missä muut oikein ovat. Anssin edellisen vuoden raportin perusteella oli padon yläpuolinen suvanto ollut erittäin antoisa, eikä siinä näkynyt nyt kuin muutamia jälkiä, joista oli todennäköisesti kokeiluheittoja tehty. Lähdin siis itsekin suunnistamaan kohti saunasuvantoa, jossa oletin muiden olevan ja sieltä ne muut sitten löytyivätkin. Itselläni ei tähän mennessä ollut havaintoa kaloista, eikä pinnalla räpistelevistä sumareista. Menin muiden luokse katsomaan ja kiinnostuksella kuulemaan, mikä tilanne heillä oli. Vastaus tuli välittömästi huomattuani, että Simo parhaillaan väsytteli kalaa taiteillen jäälautan reunalla. Kala oli kookas harjus, joka oli tarttunut nymfiin reilusti pinnan alta. Ensimmäinen kala tuli kuvattua, muttei varsinainen kohdekala.

Itse jatkoin kalastusta saunasuvannon niskalta reilusti muiden alapuolelta matalasta virrasta. Siinä oli mukavaa virtaa kalastaa pinturilla. Oranssirunkoinen sumaripinturi kellui kevyesti virran mukana, minkä myös noin 25 senttinen harjuskin tajusi. Se nappasi perhon suihinsa ja alkoi jurottaa. Hyvänolontunne virtasi kropassa, kun kauden ensimmäinen perhokala potki siiman päässä, vaikka pieni olikin. Kala antautui helposti ja pääsi jatkamaan matkaansa. En vaivautunut kuvaamaan kalaa, oli niin kylmä.

Tämän jälkeen kalastelin saunasuvannon jälkeistä koskea pitkään ilman mitään tapahtumia. Ilma tuntui lämpenevän, mikä muutti lumisateen rännäksi. Perttu ja Ville tuntuivat kalastelevan minun alapuolella ja päätin mennä heidän luokse utelemaan heidän tapahtumiaan. Mitään kummempaa ei ollut heillekään suotu. Päätimme yhdessä lähteä takaisin saunasuvannolle. Saunasuvannolla tilanne ei ollut muuttunut, porukka oli kasaantunut yhteen, kun Tom tarjoili kaakaota ja minttuista voimajuomaa. Ihmettelimme yhteisääneen tilannetta.

Sade lakkasi ja samalla sumareita alkoi ajelehtia suvannossa. Ensimmäiset tuikit ilmaantuivat keskellä jokea heittojen ulottumattomissa tai ainakin minun heittojen. Kaikki löysivät omat heittopaikat ja minä asetuin hieman yläpuolelle paikasta, josta olin jo aikaisemmin pienen harjuksen saanut. Juha oli minun alapuolella ja Juha taisi olla ensimmäinen, joka tartutti kalan. Pulska kolmekymppinen harjus nousi vedestä ja ihan syystäkin Juha oli tyytyväinen. Itse jatkoin kalastelua ja huomasin kuinka kala nousi katsomaan minun perhoa, perhon kohdalla tuikkasi ja nykäisin vavalla. Nykäisin liian hätäisesti ja kala painui takaisin pohjaan. Uutta putkeen ja seuraava heitto lähti edellistä pari metriä kauemmaksi. Tällä kertaa perhon nappasi edellistä kookkaampi harjus ja kala tarttui. Muistin kuinka edellisenä kesänä siihen asti suurin harjukseni Ounasjoella veti ja tämä oli heti eri luokkaa. Kala onneksi taipui vapani käsittelyssä ja haaviloin varovasti kalan. Kalalla mittaa oli haavini mitan perusteella 37 cm.Kausi lähti mukavasti käyntiin uudella perhoharjusennätyksellä. Päätin lopettaa kalastuksen ja lähteä hyvillä mielillä laittamaan ruokaa.

Valmistauduimme iltapäivään sitomalla lisää perhoja ja tankkaamalla masut täyteen. Iltapäivä/alkuilta näytti taas samanlaiselta kuin aamupäivä oli ollut, eikä puolenpäivän kaltaista syöntiä enää tullut. Taas oli pohdinnan aika. Kaikkia mietitytti, missä taimenet olivat? Päivän ainoa taimen oli tullut virvelillä toisen Mikan toimesta kosken niskalta majatalon vierestä, eikä kala ilmeisesti ollut kovin suuri. Oli aika siirtyä takaisin kuivattelemaan, saunaan ja perhopenkin ääreen punomaan uusia juonia kalojen varalle. Oli mukava päästä juttelemaan ja kuuntelemaan muiden tuntemuksia, varsinkin kun joukossa oli erittäin kokeneita ja taitavia kalastajia. Erityisesti Tom jakoi paljon kokemuksiaan eri kalareissuiltaan kuten Uudesta-Seelannista, jossa hän oli perhokalastamassa Anssin ja Ahlrothin Harrin kanssa.

Toisena aamuna heräsin onnekseni auringonpaisteeseen, joka tunki sisään ikkunasta. Tilanne näytti paljon valoisammalta kuin edellisenä päivänä. Oli taas selkeästi uutta virtaa lähteä kalastamaan. Aloitin kalastuksen välisuvannosta, jossa olin edellisenä päivänä kuvaillut maisemia. Tänään sumareita oli huomattavasti enemmän liikkeellä ja niitä kellui myös välisuvannossa. Kuvailin jälleen noita sumareita parhaimpani mukaan ja koitin ikuistaa aidon jäljiteltävän oman sidokseni vierellä. Vikkeliä tuntuivat olevan. Välisuvanto oli kuitenkin taas kuin itse hiljaisuus. Ei merkkiäkään ruokailevista taimenista tai harjuksista. Siirryin samantien saunasuvannolle. Huippuolosuhteista huolimatta kalat eivät olleet aktiivisia sielläkään ja heräsi jo hiljalleen epäilyksiä liian aikaisesta ajankohdasta. Porukka levisi taas ympäri jokea oikeastaan odottelemaan parempaa. Itse päätin jäädä saunasuvannolle suurimman osan kanssa. Siinä oli helpoin tehdä havaintoja ja juttuseuraa oli kokoajan.

Puolenpäivän maissa tapahtumat sitten vihdoin alkoivat. Suvannolla alkoi näkyä tuikkeja siellä täällä, yleensä heittojen ulottumattomissa. Saunasuvannon yläosassa näkyi yksi tuikki ja tuumin sen olevan jopa minunkin heittokantaman päässä. Olin kalastanut käytännössä kokoajan mustarunkoisella pinturilla, mutta päätin vaihtaa vaaleampaan versioon ja lähdin koittamaan tuota tuikkinutta kalaa. Heittopaikka oli hankala pitkien kaislojen välistä. Sain juuri ja juuri heitettyä linjalle, jossa kala oli aiemmin tuikannut. Perhoni ei kuitenkaan kelvannut. Heitin monta kertaa, eikä perho edelleenkään kelvannut. Kohmeissani en viitsinyt vaihtaa perhoa, joten jatkoin yrittämistä. Luulin kalan vaihtaneen paikkaa, kun se ei tuonut ilmi olinpaikkaansa. En ollut enää todellakaan varma, missä kohtaa tuikki oli alunperin ollut, joten pommitin omalla heittokantamalla olleita alueita. Heitin yhden heiton hieman lähemmäksi itseäni nähdäkseni kuinka perho ui. Kuin tyhjästä kala iski kiinni perhoon. Hyvänolontunne kulki taas läpi kehon. Kala mylläsi pinnan alla, eikä minulla ollut tietoa, mikä se oli. Ongelmia oli tulossa, sillä olin keskellä kaislikkoa, eikä minulla ollut mitään mahdollisuutta nostaa kalaa siitä kohtaa. Hivuttauduin varovasti pois pusikosta. Seuraavaksi oli selvittävä ohi teräväreunaisen jäälautan, kala tietenkin koitti mennä sen alle ja katkaista siiman. Onnistuin pitämään kalan erossa reunasta ja pääsin vapaaseen kohtaan. Ensimmäistä kertaa näin kalan ja se oli positiiviseksi yllätykseksi taimen. Se ei ollut suuri, mutta mitallinen kuitenkin ja muuta en odottanutkaan, olinhan vasta saanut yhden mitallisen taimenen perholla. Perttu haaviloi kalan. Kalan kanssa oli oltava varovainen, ettei sen silmät jäätyisi sitä kuvattaessa ja mitattaessa. Kala oli 43 cm pitkä ja luonnonkala. Päästin kalan takaisin ja onnen tunne täytti mielen, reissun ensimmäinen mittataimen oli saatuna ja omat odotukset olivat ehdottomasti täyttyneet.

Kauaksi aikaa en ehtinyt jäämään ihmettelemään kalansaantia, kun jälleen huomasin tuikin muutaman metrin päässä rannasta minun kohdalla. Tarjosin pojille mahdollisuutta kokeilla kohdaltani, mutta eivät he siitä innostuneet, siispä itse kokeilemaan. Laitoin samanlaisen perhon kiinni kuin millä olin juuri taimeneni saanut. Tällä kertaa ei taimen ottanut. Päivän edetessä olosuhteet suvannolla paranivat. Tuikit lisääntyivät ja kaloja alkoi nousta. Mieleenpainuvin tapahtuma oli, kun Perttu päätti lopettaa kalastuksen. Itse olin juuri vaihtamassa uutta perhoa ja suunnittelemassa vielä muutamaa heittoa. Silloin pinnassa kävi taimen nappaamassa korennon kuin ilmoituksena paikallaolostaan. Alkoi taas mukava taimenensaalistushytinä. Valitsin perhoksi edellisenä iltana sitomani sumarin, jollaisen tarjosin myös Pertulle. Perttu innostui myös yrittämään kalaa. Minä heitin ensimmäisenä. Perhoni laskeutui aidon sumukorennon viereen ja tuumasin muille, että nyt se kala nappaa vierestä tuon aidon. Ei ollut yllätys, että näin juuri kävi. Seuraavaksi kalan kohdalle valui Pertun perho ja kala luonnollisesti nappasi sen. Kirosin hetken tuuriani, mutta hetken kuluttua odotin jo innoissani millainen kala oli tulossa. Otteista näkyi, että kyseessä oli hieman suuremman kaliiberin kala. Kala haavittiin sekä mitattiin ja se osoittautui 47-senttiseksi taimeneksi, näin oli Pertunkin reissun tavoite saavutettu. Nyt oli oikea aika mennä syömään ja huilaamaan ennen illan kalastusta. Oli kiva ilmoittaa Ari-Heikille, että puheilla noiden sumariperhojen toimivuudesta oli todellakin katetta.

Ruokailun jälkeen oli taas aika mennä kalastamaan. Hieman matkalla saunasuvannolle mietittiin, että kuinkahan paljon muut ovat mahtaneet nykiä kaloja ylös meidän soppailun aikana. Ilmeisesti olimme kalastaneet parhaan syönnin ajan ja se oli heikentynyt juuri silloin, kun me lähdettiin. Yhtään kalaa ei ollut tullut. Harri kalasteli vastarannalla ja tuntui juuri silloin tartuttavan kalan. Ajoitus oli onnistunut. Iltapäivän aikana kaloja tuli ylös useita. Meidän autokunnasta ainoastaan Keräsen Ville tartutti taimenen kahlattuaan lähes keskelle suvantoa. Tämä taimen ei kuitenkaan valitettavasti halunnut tulla ylös asti vaan se katkoi siimat. Ei ollut oikein Villellä tuurit kohdallaan. Itsellänikin oli yksi tapahtuma, kun kala nappasi perhooni, mutta vetäisin sen turhan ripeästi pois suusta.
Kalat lopettivat syönnin ja oli taas aika lähteä huilaamaan. Sidoimme illan aikana useamman sumarin. Vaikkakin reissu oli jo ollut antoisa, niin toiveissa oli vielä jotakin parempaa, olihan päivän aikana tullut pari takaiskuakin.

Maanantai-päivä ja viimeinen päivä oli taas lauantain kaltainen. Ilma oli kylmempi ja räntää oli ilmassa. Toivottiin kyllä hieman parempaa, mutta kelille ei tietenkään mahtanut mitään. Ei oikein innostanut lähteä edellisen aurinkoisen päivän jälkeen kalaan. Lähdin varmaan viimeisenä liikkeelle. Ohitin suosiolla niskan ja välisuvannon, sillä ne eivät olleet useista yrityksistä huolimatta tarjonneet mitään tapahtumia. Saunasuvannolla Perttu oli jälleen kokenut onnistumisen, reilu 40-senttinen taimen oli napannut salakka-streameriin. Mies vaikutti onnelliselta tilanteeseen. Ville houkutteli minut lähtemään kalastamaan loppuliukua. Sinne siis. Ville valitsi virran suunnassa vasemman laidan ja minä oikean. Laitoin vastaavan streamerin käyttöön kuin millä Perttu oli oman kalansa ottanut. Tuntuma oli jotenkin hukassa, kylmyys jyyti joka paikkaan. Ville tuntui saavan muutamia harjuksia toiselta puolelta ja kehotti vaihtamaan perhoksi jotain pienempää. Näin myös päätin tehdä ja hivuttauduin paikoille, joilta Ville oli harjuksia napannut. Minun perhoa eivät harjukset tohtineet napata. Kai kalastuksesta puuttui jotain. Päätin lopettaa loppuliu'un kalastelun ja lähteä katsomaan tilannetta saunasuvannolle. Ville päätti seurata.

Tapahtumat olivat vähissä saunasuvannollakin. Anssi taisi väsytellä taimenen ja vastarannalla joku sai myös. Se että Anssi sai kalansa pinturilla herätti minut uudelleen kalastukseen. Pidän itseäni pinturimiehenä, ainakin siinä mielessä, että niillä kalastus on erityisen antoisaa. Onnekseni huomasin tuikin melkein edessäni. Toivo heräsi jälleen henkiin kalansaannista. Kala ei kuitenkaan ollut halukas ottamaan perhoani. En jaksanut vaihtaakaan perhoa, kun oli niin kylmä. Päätin vaihtaa paikkaani ylemmäksi, paikkaan jossa ei ollut kukaan kalastanut hetkeen. Tarjoilin ensimmäisen heittoni ja heti perhoa vietiin. Kala tuntui isommalta kuin edellisen päivän taimen. Tuntui hyvältä kaiken sen yrittämisen jälkeen, työ ei mennyt hukkaan. Kala tuli ylös asti ja se oli tukeva 45 senttinen luonnontaimen haavini havasmitan mukaan. Kala ehdottomasti kruunasi minun reissun. En olisi osannut odottaa reissulta näinkään paljoa. Olin myyty ja seuraavana vuonna olisi tultava uudestaan. Ei voi kuin toivoa, että jokainen perhokalastaja saisi tuntea onnistumisen tunteen tuollaisissa olosuhteissa.

Kirjoittanut: Mika Hiltunen

TKY / Polyteknikkojen Kalastusseura POKA
PL 69
02151 ESPOO
FINLAND
Sähköposti: pokah (at) list.ayy.fi