|
|
Kuten valokuvistammekin toivottavasti ilmenee, maisemat ovat Uudessa Seelannissa omaa luokkaansa, ja maa on varmasti vierailun arvoinen jo siksikin. Pinnanmuodot ovat jyrkkiä, ja joet virtaavat usein syvien kanjonien reunustamina. Tästä syystä jokirantaan pääseminen voi olla paikoitellen mahdotonta, mutta toisaalta juuri vaikeakulkuisuuden takia maassa on paljon lähes kalastamattomia paikkoja joissa kalat voivat kasvaa rauhassa suuriksi.
Ainakin Pohjoissaarella kasvillisuus on suomalaisesta näkökulmasta äärimmäisen rehevää. Siinä missä Suomessa voi lähes kaikkialla vaeltaa ottamalla kartalta kompassisuunnan ja kulkemalla suorinta tietä kohteeseen, on Uuden Seelannin metsässä aivan turha kuvitella poikkeavansa tallatulta polulta mihinkään. Metrin korkuisen aluskasvillisuuden seassa ei pitkään kulje omia polkujaan kovapäisinkään Camel-mies. Lisäksi etenemiseen tuovat lisähaastetta jättiläismäiset kaatuneet puut ja maaston korkeuserot.
Lähes kaikkialla Uudessa Seelannissa sataa paljon, ja vuoristossa kaikkein eniten. Vuoristojoet ovat yleensä tulvaherkkiä ja myös samentuvat helposti moneksi päiväksi, joten vuoristoon kalaan pääseminen voi olla onnenkauppaa. Rankkasateen sattuessa joella on myös oltava varuillaan, ettei jää vahingossa nalkkiin väärälle puolelle jokea. Pienikin joki saattaa hetkessä muuttua ylittämättömäksi, jos vedenpinta äkillisesti nousee metrillä. Onneksi emme itse joutuneet tällaista kokemaan.
Pohjoissaaren kalasto on pääasiassa kirjolohta, taimen on hieman harvinaisempi saalis ainakin useimmissa niissä paikoissa, joissa me kalastimme. Kirjolla ja taimenella näytti myös olevan hieman erilaiset elintavat.
Näytti siltä, että joessa kirjolohet olivat aina hieman syvemmässä vedessä, kun taas taimenet tuntuivat varsinkin aurinkoisella kelillä paistattavan päivää aivan matalassa vedessä poolien alapäässä. Waiaulla, missä on vain kirjolohta, kaikki näkemämme kalat olivat melko syvässä vedessä, poolien alapäässä matalassa vedessä niitä ei nähty lainkaan.
Myös järvillä havaittiin taimenen mieltymys matalaan veteen. Rannan lähellä kruisailevat kalat olivat lähes poikkeuksetta taimenia, ja kirjolohet tuikkivat harvakseltaan syvemmällä.
Kalojen lähestyminen näytti olevan sitä vaikeampaa, mitä sileämmässä virrassa kala oleskeli. Aivan matalassa, poolien alapäissä eli koskien niskalla oleskelevia kaloja oli välillä lähes mahdotonta yrittää lähestyä, mikä havaittiin jo Ngamuwahinella. Sen sijaan syvemmässä virrassa olevien kalojen viereen saattoi päästä jopa larvastamaan ja tarjoamaan perhoaan kalalle parhaimmillaan jopa kymmeniä kertoja (ja saada sen kalan!). Näissä tapauksissa kalat kyllä varmasti havaitsivat kalastajan, mutta jostain syystä ne eivät näyttäneet olevan moksiskaan.
Selkeä havainto oli myös, että ruokailevan kalan yllättäminen oli aina helpompaa kuin sellaisen, joka näytti vain tappavan aikaansa poolin pohjalla. Tällaista kalaa pääsi paljon lähemmäksi, ja toki se oli yleensä myös perhosta hyvin kiinnostunut.
Jos nyt tekisin reissun uudestaan, monet kokeilemistamme kalapaikoista olisivat varmasti jälleen ohjelmassa mukana. Jokikalastuksessa keskittyisin ehdottomasti syrjäisempiin kohteisiin, sillä siellä kalastus näytti olevan selvästi laadukkaampaa kuin helposti saavutettavissa paikoissa. Vaikka tammikuu kuulemma onkin kovinta turistisesonkia, ei vähän kauempana kaupungeista selvästikään ollut kovin suurta riskiä törmätä muihin kalastajiin. Esimerkiksi koko loistavalla Waiau-joella ei ollut käynyt ketään kalassa muutamaan päivään ennen meitä.
Erämaajoet eivät tietenkään läheskään aina ole kalastettavassa kunnossa, joten jonkinlainen B-suunnitelma Uuteen Seelantiin kalaan lähtevältä vaaditaan. Hyvä sellainen on mielestäni järvien kalastaminen, sillä monessa niistä on isoja kaloja. Esimerkiksi Lake Otamangakaulla tai Flaxyllä viettäisin mielelläni useammankin vuorokauden jättikirjolohta jahdaten. Ehkäpä myös Lake Waikaremoana (jolla emme nyt kalastaneet) olisi kokeilemisen arvoinen paikka. Lyhyet päiväreissut lähellä kaupunkeja virtaaville joille jättäisin varmaan väliin. Jos aikaa kerran on käytettävissä monta päivää, kannattaa lähteä kalaan sellaiseen paikkaan, johon ei kaupungista päiväreissulle lähdetä. Näissä kalakannat ovat selvästi eri luokkaa kuin helpommin saavutettavissa kohteissa.
Kun jollain alueella käy kalassa ensimmäistä kertaa, on yleensä tarve etsiä ja nähdä mahdollisimman monta eri paikkaa. Silloin liikutaan suhteellisen paljon opettelematta riittävästi yksittäisten jokien ja järvien piirteitä ja kalojen käyttäytymistä niissä. Ehkä näin kävi hiukan meillekin, sillä jotkut päivät menivät kyllä puhtaasti T&K:n piikkiin. Toisaalta etsivä myös löytää. Seuraavalla reissulla kalastuskohteiden määrä olisi kuitenkin ja varmasti paljon rajatumpi ja leirit pysyvämpiä.
Uusi Seelanti on halpa maa. Oikeastaan vain lennot ovat kalliit, menopaluun Aucklandiin saa edullisimmillaan n. 1200 eurolla, itse pulitimme lennoista lentokenttäveroineen n. 1350 euroa/lärvi Malaysian Airlinesille.
Perhokalastaja tuskin selviää ilman autoa, mutta onneksi auton vuokraaminen on halpaa. Omastamme, toki parhaat päivänsä nähneestä vuoden 1991 Mazda 323:sta, maksoimme 35 NZD/päivä (1 NZD = n. 0,5 EUR). Bensiinikulut ovat suomalaisittain olemattomat, sillä litra menovettä maksoi alle puoli euroa. Ajokilometrejä tuli 22 päivässä vajaa kolmisen tuhatta.
Majoitustahan ei telttaileva kalamies välttämättä tarvitse, mutta tarvittaessa sitä löytyy kyllä varsin huokeaan hintaan. Niinä päivinä kun emme olleet maastossa suosimme leirintäalueita, joilla kahden hengen yöpymismökin(cabin) sai vuorokaudeksi yleensä alle 40 NZD korvausta vastaan. Tällaisessa mökissä oli lähinnä vain katto pään päällä ja sängyt, keittiöt ja peseytymistilat olivat yhteisrakennuksissa. 80 NZD:llä saikin jo sitten yösijakseen mökin omalla suihkulla ja keittiöllä.
Ruoka oli myös halpaa, varsinkin jos sen osti marketista. Koska kalastusaika oli arvokasta, söimme paljon pikaruokaa ja ainakin Fish'n'Chipsit tulivat tutuiksi. Tyypillisessä annoksessa sai muutamalla taalalla syömistä vähintäänkin riittävästi. Upporasvassa paistettua pikaruokaa tarjoava kioski tuntui löytyvän joka kylästä. "Oikea ruokaa", joka oli ravintoloissa jonkin verran halvempaa kuin Suomessa oli tarjolla harvemmin.
Mainittakoon vielä, että itse en missään nimessä lähtisi ruokamatkalle Uuteen Seelantiin. Kovin järisyttäviä makunautintoja ei ole luvassa, ja mm. ruisleipää ehtii tulla ikävä...
 Tyypillinen jokinäkymä |
 Eräs Waiaun kirjolohista |
|
|