|
|
Matkamme alkoi aamukuudelta Helsinki-Vantaan lentokentällä. Pieni ylipaino matkatavaroissa ei aiheuttanut ongelmia lähtöselvityksessä, kuten ei myöskään vapaputkemme, johon olimme pakanneet muutaman vavan ja varavavankin molemmille. Koska putken sisältö muodostui aika arvokkaaksi, hieman mietitytti jättää se lentoyhtiön hoitoon. Toivoimme pikaista jälleennäkemistä.
Aucklandiin tullessa tiesi matkustaneensa. Kun Kuala Lumpurissakin (Malesia) oli vierähtänyt koko päivä hotellissa jatkolentoa odotellessa, oli matka kestänyt arviolta pari vuorokautta. Gepsin mukaan olimme nyt n. 17000 kilometrin päässä kotoa. Juuri kauemmas ei Suomesta enää pääse.
Matkatavaroista oli matkan varrelle jäänyt rinkkani, joka sisälsi mm. telttamme ja puolet kalastusvälineistämme. Onneksi sentään vavat olivat tulleet ajoissa ja ehjinä, majoitusta kyllä löytyisi muutenkin. Tullivirkailijat olivat kovasti kiinnostuneita perhonsidontavälineistämme, ja niinhän siinä sitten kävi, että osaa niistä emme saaneet tuoda maahan. Eipä sillä mitään väliä lopulta ollutkaan, sillä emme retken aikana sitoneet yhtään perhoa vaan ostimme ne halvalla paikallisista kaupoista.
Kun tullista selvisimme, tapasimme Ullan ja Maukan, jotka olivat tulleet viettämään oman retkensä viimeisä päiviä Aucklandiin. Auton alle saatuamme pistäydyimme heidän majapaikassaan vaihtamassa tarkemmat kuulumiset ja kuulemassa vinkit paikoista ja perhoista. Oli kuulemma ollut aika sateinen joulukuu, ja vuoristojoille ei tulvien ja veden sameuden takia ollut ollut asiaa. Kalaa olivat kuitenkin saaneet, sillä myös kirkkaina pysyviä, eli kalastuskelpoisia jokia oli löytynyt.
Vielä samana päivänä lähdimme tien päälle ja ajoimme kolmen ja puoli tuntia Rotoruaan, missä Heikki ja Pia ystävällisesti tarjosivat meille ensimmäisen yön nukkumapaikan. Heikin kanssa illalla juteltuamme hahmottui suunnitelma ensimmäiselle Uuden Seelannin kalastuspäivällemme.
|
|