|
|
Rotorua oli edelleen tukikohtamme, kun lähdimme Heikin hyvin tuntemalle, pienelle Ngamuwahine-nimiselle joelle, joka ei sekään juuri samene. Siellä olisi luvassa näkyvän taimenen kalastusta, ja Maukka ja Heikki olivatkin kuuleman mukaan taannoin viettäneet joella hienoja kalastussessioita.
Odotukset eivät ainakaan pienentyneet, kun heti parkkipaikan töyräältä näimme useampia kilon parin painoisia kaloja möllöttämässä matalassa vedessä alhaalla joessa. Jäin ylös puskan suojiin tarkkailemaan tilannetta ja Simo hiippaili joelle pilkkukylkien alapuolelle. Lienevätkö otukset sitten aavistaneet läsnäolomme, mutta parin heiton jälkeen päivää paistatelleet kalat hävisivät syvemmälle pooliin, mistä niitä ei enää voinut nähdä.
Lähdimme etenemään jokea ylävirtaan, ja kun tarkkaan katseli, niin kaloja alkoi näkyä lähes joka poolissa, useimmiten niitä näkyi matalassa vedessä poolin alaosassa. Harmiksemme kalat olivat todella varovaisia, useimmille näistä emme päässeet edes heittämään. Hyvin usein kävi niin, että vaikka kuinka varovasti yritti lähestyä kalaa alavirrasta, kala vaistosi jotain epäilyttävää, ja häipyi ylävirtaan säikyttäen muutkin poolissa majailevat lajitoverinsa.
Puolisentoista kilometriä ylävirtaan kuljettuamme löytyi pooli, jossa näimme ensimmäistä kertaa ruokailupuuhissa olevia kaloja. Kaloja oli useampi poolin yläpäässä, joukossa joku paremman kokoinenkin. Näytti siltä, että nämä kalat eivät olleet lainkaan niin varovaisia, ja pääsimme tarkkailemaan niitä muutaman metrin etäisyydeltä. Vesikin oli kyllä syvempää, joten näkyvyys veteen oli huonompi, näimme kaloja vain vilauksittain. Joka tapauksessa oli aika selvää, että kalat ruokailivat pooliin tulevassa virrassa. Simo oli "opasvuorossa" ja minulle lankesi kunnia tarjota perhoani noille edelleen tyytyväisinä ruokaileville kaloille. Otin muutaman askeleen alaspäin ja aloin heittää nymfiä kalojen ruokailuvirtaan. Parin tyhjän heiton jälkeen nappasi, ja pian ensimmäinen Uuden Seelannin taimeneni, ehkä hiukan vajaa kiloinen oli haavissa aika vaatimattoman väsytyksen jälkeen. Kala tuntui kuitenkin melkoiselta työvoitolta tuossa vaiheessa.
Oli jotenkin aika selvää, että toista kalaa ei äskeisen mesoamisen jälkeen poolista tulisi, eikä tullutkaan. Ei tullut enää koko sinä päivänä, vaikka joitain kaloja vielä nähtiinkin. Tuli aika palata autolle ja leiriytyä joen törmälle.
Iltapalaa keitellessämme tuli jo pimeää, kun kuulimme rapinaa. Taskulampun valokeilassa möllöttävä opossumi sai meidät tekemään päätöksen ottaa ruokatavarat ja ruokailuvälineet yöksi telttaan. Eipä hirveästi huvittanut syödä elukan kanssa samalta lautaselta, ties mitä tauteja levittää.
Uudessa Seelannissa opossumit tuntuvat olevan melkoinen riesa. Ne ovat sinänsä sympaattisen näköisiä eläimiä, joita kaikki kuitenkin vihaavat. Syynä tähän on se, että opossumeja on liikaa (70 miljoonaa tjsp.) ja ne aiheuttavat suurta tuhoa luonnossa syömällä alkuperäispuuston kasvustoja. Opossumit(kaan) eivät kuulu maan alkuperäiseen eläimistöön, vaan ne on sinne aikoinaan tuotu turkiseläimiksi.
Seuraavana päivänä kokeilimme vielä edellisen päivän ottimestoja, mutta kalastus ei tuottanut tulosta kalojen ollessa vieläkin arempia. Pakkasimme kamat kasaan ja lähdimme kohti pientä Turangia, joka olisi majapaikkamme parin seuraavan päivän ajan. Illalla kerkesimme vielä kalaankin vieressä virtaavalle legendaariselle Tongarirolle, mutta paria tumppia suurempia saaliita ei saatu.
 Siinä se uiskentelee. |
 Vihdoinkin kala kiinni! |
 Eka taimen onnellisesti haavissa. |
|
|