![]() |
Kun kerran pohjoissaarella oltiin, niin pitihän myös Tongariroa kalastaa siitä huolimatta, että joen ei pitänyt kesäaikaan olla parhaimmillaan. Olimme kuitenkin kuulleet, että tähän aikaan vuodesta aivan joen rantojen läheisyydessä makoilisi isoja taimenia hyvin matalassa vedessä.
Näitä isoja taimenia emme nähneet, mutta pienehköjä kirjolohia nappaili indikaattorin avulla uitettuihin nymfeihin sieltä täältä. Hauska yllätys löytyi sattumalta eräästä pääuomasta erkanevasta, hieman puskassa olevasta joen sivuhaarasta. Olin siirtymässä puskaa pitkin muualle, kun näin sivuhaarassa muutaman metrin pituisessa montussa useammankin kirjolohen. Joukossa vieläpä ihan mukavankin kokoisia. Pääsin lähestymään kaloja hyvin mutkattomasti, ja valitsin kaloista tietysti isoimman. Upotin nymfin sen kuonon eteen, kala kääntyi seuraamaan nymfiä alavirtaan ja nappasi! Huusin Simoa avuksi, sillä paikka oli sen verran hankala ettei kalaa voinut seurata, eikä 0,14-millisellä kalaa hirveästi käskettykään. Simo ehti paikalle, ja saimme väkerrettyä reilu 50-senttisen kirjon haaviin.
Yllättävää kyllä, muut kalat eivät olleet väsytyksestä moksiskaan. Niinpä Simokin onnistui nappaamaan paikasta kalan. Minäkin sain vielä yhden ottamaan, mutta nätti kirbeli irtosi parin korkean hypyn jälkeen. Sivu-uomasta löytyi vielä toinenkin pooli, jossa näimme kivan kokoisia kaloja, mutta näitä ei saatu siiman päähän.
![]() Tongariron kalaisa sivu-uoma. |
![]() |
![]() |