![]() |
Viime aikoina oli saatu reiluhkosti sateita, ja suuren osan joista piti olla edelleen sameina. Kalastuspaikaksemme valitsimme sikis Heikin neuvosta kalkkivirtatyyppisen joen, joka kuulemma pysyy kristallinkirkkaana riippumatta sademääristä. Heikki lupasi, että joella pitäisi vähintäänkin nähdä kaloja.
Waihou saa alkunsa lähteestä, ja vesi olikin täysin kirkasta ja näytti turkoosilta. Kovin kauaa ei tarvinnut kalojakaan etsiä, sillä heti joelle tultuamme näkyi kirjolohia siellä täällä siitä huolimatta, että leväpöheiköt varmasti tarjoaisivat kaloille näkösuojaa päiväsajaksi. Ehkäpä isommat kalat olivatkin jossain näkymättömissä, sillä päivän aikana näimme lähes pelkästään pieniä, tuollaisia 10 - 30 senttisiä kirjolohia paria karkeamman kokoista lukuunottamatta. Saaliksikin saimme pari pikkuista, mutta lähinnä päivä kului puskien takaa kaloja etsiessä ja niiden elämää ihmetellessä. Useimmat pienistäkin kaloista olivat hirveän varovaisia; yleensä ensimmäinen heittoyritys säikytti kalan jonnekin ala- tai ylävirtaan, ja paniikissa ryntäävä kala tietysti säikytti muutkin kalat syömättömiksi.
Jotenkin tuli sellainen olo, että kalastustaidot joutuisivat vielä tällä reissulla todelliselle koetukselle.
![]() Waihoun rehevää maisemaa |
![]() Tästä ei mennä alas |
![]() Anssi kalastaa. |
![]() |
![]() |